Klamas-suku Paranássa

Saapuminen Brasiliaan

Joulukuussa 1876 laiva Kepler saapui Paranaguáan Rio de Janeiron kautta, tullen Antwerpenin satamasta, mukanaan Valentin Klamas, 19, maanviljelijä, äitinsä Bárbara Klamasin (50) ja veljensä Josef Klamasin (16) kanssa — kaikki saksalaisia katolisia kansalaisia, kotoisin Rakowitzista, Marienwerderin provinssista, Länsi-Preussista, määränpäänään Curitiba.

Lähde: Ulkomaalaisten maahantulorekisterit Brasiliassa, Rio de Janeiron kansallisarkisto.

Kepler-laivan matkustajaluettelo, 11.12.1876 — nimet Barbara Klamas (nro 34), Josef (nro 35) ja Valentin (nro 36) näkyvät, lähtöpaikkana Rakowitz ja määränpäänä Curitiba. Rio de Janeiron kansallisarkisto.

Paranaguásta Valentin perheineen nousi vuoristoa kohti Curitibaa ja asettui tilapäisesti Abranchesin siirtokuntaan yhdessä muiden puolalaisten uudisasukkaiden kanssa. Vaikka heidän kansalaisuutensa on merkitty saksalaiseksi, uskon heidän olleen etnisesti puolalaisia — suullisen perimätiedon ja todisteiden perusteella, sillä he integroituivat Curitiban puolalaisyhteisöön.

1700-luvun lopulla tapahtuivat Puolan jaot, jolloin maa jaettiin Preussin kuningaskunnan, Venäjän keisarikunnan ja Itävalta-Unkarin keisarikunnan kesken. Rakowitz jäi Preussille — siitä johtuu saksalainen kansalaisuus laivan matkustajaluettelossa.

Tontti nro 8 — Rivièren siirtokunta

Lähes vuosi saapumisensa jälkeen Valentin asettui Rivièren siirtokunnan tontille numero 8, 31.12.1877. Jossain vaiheessa vuosien 1877 ja 1880 välillä hän meni naimisiin Lucia Kleinan kanssa, todennäköisesti Abranchesissa tai Orleansissa — hän oli kotoisin Bielskistä, Rakowitzin naapurista Preussissa. Hänen äidistään Barbarasta ei ole enää tietoa. Hänen veljensä Josef Klamas asettui Santo Inácion siirtokunnan tontille nro 33.

Curitiban siirtokuntien asukastilasto, 1887 — Klamas-perheen merkintä, tontti numero 8, Rivièren siirtokunta.

Klamas-perheen tontin nro 8 — 19 250 m² — sijainti Rivièren siirtokunnassa, Curitibassa.

07.10.1889 Valentim Klamas ilmoittautui Curitibassa vannoakseen uskollisuudenvalan Brasilian keisarikunnan perustuslaille ja laeille, tunnustaen näin Brasilian kotimaakseen. 28.06.1898 Valentim Klamas luovutti tonttinsa Rivièren siirtokunnassa João Maczonekille, todennäköisesti tuolloin hän muutti perheineen Thomaz Coelhon siirtokuntaan, Araucáriaan.

Etelä-Brasilian valtaaminen

Paavi Aleksanteri VI:n bullan Inter Coetera mukaan vuonna 1493 Azorien ja Kap Verden saarista 100 peninkulmaa länteen olevasta meridiaanista löydetyt tai löydettävät maat kuuluisivat Espanjalle. Tordesillasin sopimuksella (1494) Portugalille kuuluivat maat, jotka sijaitsivat 370 peninkulman päässä Kap Verden saarista länteen kulkevasta kuvitteellisesta linjasta itään.

Näiden sopimusten voimassa ollessa Etelä-Brasilia kuului Espanjalle. Erimielisyydet alkoivat Kap Verden saariston uusien saarten löytymisestä — espanjalaisen tulkinnan mukaan linja kulki Airirin suulla Cananéiassa (SP); portugalilaisen version mukaan Lagunassa (SC).

Kahden vuosisadan espanjalaisen valtauksen ja siirtokuntaistamisen jälkeen República del Guairassa (nykyinen Paranán osavaltio), jonka São Paulon bandeirantet valtasivat ja ryöstivät, Espanja luovutti alueen aina Colônia do Sacramentoon Uruguayssa Madridin sopimuksella vuonna 1750.

Maahanmuuttoa kannustaneet syyt

1700-luvun alkuun asti ainoastaan portugalilaisilla oli lupa asettua siirtokuntaan. Hovin saavuttua vuonna 1808 toteutettiin Dom Joãon tukema maahanmuuttopolitiikka erityislainsäädännöllä. Tärkeimmät syyt olivat:

Brasilian puolelta: alueen valtaaminen ja siirtokuntaistaminen, tarve täydentää orjatyövoimaa, edistää omavaraismaataloutta ja tarjota työntekijöitä suurten julkisten töiden rakentamiseen.

Euroopan puolelta — pääasiassa Saksasta, Italiasta ja Puolasta — maat kokivat 1800-luvulla talous- ja maatalouskriisejä sekä jatkuvia sotia, jotka synnyttivät suuren siirtolaisjoukon.

Paranán provinssin erityistapauksessa, joka itsenäistyi vasta vuonna 1853, myönnettiin maanomistuskannustimia yhdessä keisarillisen hallituksen kanssa. Provinssin ensimmäinen presidentti Zacarias de Góes e Vasconcelos (1853–1855) piti alkuperäisenä haasteena: "asuttaa tämä kahdensadantuhannen neliökilometrin alue", ja sääti lakeja ulkomaalaisten maahanmuuton edistämiseksi.

Linismi ja Paranán siirtokuntaistaminen

Juuri Adolfo Lamenha Linsin hallintokaudella Paranán siirtokuntaistaminen sai suuren sysäyksen — uudella siirtokuntaistamisjärjestelmällä, joka poikkesi provinssissa ja jopa muualla Brasiliassa jo käytössä olleista malleista. Sen periaatteet perustuivat seuraaviin:

• Kertoa maahanmuuttajalle totuus uudesta kotimaasta, välttäen liioiteltuja lupauksia;
• Helpottaa kuljetusta, välttäen puutetta ja huonoa kohtelua matkan aikana;
• Jakaa hyviä maatilkkuja väestökeskusten läheisyyteen, teitse saavutettaviksi;
• Saada uudisasukas sitoutumaan asuttamaansa maahan omistusoikeuden kautta, helpottaen sen hankkimista;
• Estää maahanmuuttajaa kokemasta nöyryytyksiä saapuessaan tuntemattomille alueille;
• Asuttaa siirtolainen kunnolla luvattuine etuineen ja sitten vapauttaa hänet kaikesta holhouksesta, jättäen hänet oman aloitteellisuutensa kehittämisen varaan.

Tätä järjestelmää kutsuttiin Linismiksi. Suhteellisen lyhyen hallintokautensa aikana Lamenha Lins perusti siirtokunnat Santa Cândida, Orleans, Dom Pedro, Dom Augusto, Tomás Coelho, Lamenha Grande, Lamenha Pequena, Santo Inácio ja Rivière — luoden "vihreän vyöhykkeen" Curitiban muonittamiseksi.