Rammun valas
ja Itämeren Klamasit

Huhtikuussa 1851 ainutlaatuinen tapahtuma keskeytti Rammun saarelaisten kovan arjen ja kirjoitti Klamas-nimen ikuisesti Suomenlahden saariston muistiin. Huhtikuun 9. päivänä, Itämerellä riehuneen myrskyn jälkeen, kuollut ryhävalas (Megaptera novaeangliae) ajautui karille pienelle Allun luodolle, Rammun läheisyyteen. Eläin mittasi noin 9,68 metriä pituudeltaan ja painoi yli kymmenen tonnia.

Suullisen perimätiedon ja Jõelähtmen seurakunnan asiakirjojen mukaan Klamas-suvun jäsenet olivat ensimmäisiä, jotka näkivät eläimen. Saaren asukkaina paikallisilla perheillä oli oikeus rantaan ajautuneisiin resursseihin. Raadon talteenotto ja kuljetus Tallinnaan järjestettiin sitten kahdella purjeveneellä. Satamassa valasta näytettiin yleisölle maksua vastaan, mistä tuli nopeasti suuren tieteellisen ja kansanomaisen kiinnostuksen kohde.

Asukkaat yrittivät myös erottaa eläimestä rasvaa valaöljyn tuotantoa varten. Ajan kertomukset kuitenkin osoittavat, että syntynyt haju oli erittäin voimakas, jopa naapurisaarille asti, mikä lopulta rajoitti tätä käytäntöä.

Raato hankittiin myöhemmin Pietarin tiedeakatemialle 850 ruplalla — poikkeuksellinen summa aikaan ja niin pienelle yhteisölle nähden. Kaupanvälittäjänä toimi luonnontieteilijä Karl Ernst von Baer, 1800-luvun venäläisen tieteen keskeinen hahmo ja modernin alkionkehitysopin uranuurtaja. Näyte valmisteltiin tieteellisen valvonnan alaisena, kuljetettiin ja koottiin Pietarissa osteologista tutkimusta ja yleistä opetusta varten. Virolaiset lähteet osoittavat, että luuranko on säilynyt tähän päivään asti, mahdollisesti Venäjän tiedeakatemian eläintieteellisen instituutin eläintieteellisessä museossa.

Taloudellinen vaikutus oli syvä ja välitön. Saatu summa jaettiin saaren perheiden kesken, ja erityisesti Klamas- ja Lambot-suvut, jotka johtivat koko operaatiota, saivat huomiota. Näillä varoilla asukkaat hankkivat moderneja kalaverkkoja ja suurempia veneitä, alkaen toimia kaukaisemmilla vesillä ja laajentaen kauppaa Tallinnan ja Helsingin kanssa. Myös asumisolot paranivat — rakennettiin tukevampia puutaloja kivijalustoille — ja seuraavien sukupolvien koulutusmahdollisuudet lisääntyivät.

Tapahtumasta tuli pysyvä osa saaren identiteettiä. Rannikkoyhteisöjen elämää kuvanneen virolaisen kirjailijan August Mälkin kirjallisuudessa tapahtuma tulkitaan harvinaiseksi hetkeksi, jolloin tavallisesti vihamielinen ja niukka meri toi odottamatonta vaurautta. Valas muutti alueellista sosiaalista hierarkiaa ja herätti kunnioitusta — ja kateutta — naapuriyhteisöissä, jotka alkoivat kutsua Rammun asukkaita «valaanpyytäjiksi», vaikka he eivät todellisuudessa olleet metsästäneet eläintä.

Tapahtuma tallennettiin tieteellisiin litografioihin. Erityisesti mainittava on Lorenz Heinrich Petersenin teos, joka valmistettiin Tallinnassa ja painettiin Friedrich Wilhelm Macdonaldin toimesta. Joissakin vedoksissa on kirjoituksia arkaaisella viron kielellä — «Pikka näpputegga wallasnalla», "suuri valas esiteltynä yleisölle" — sekä latinankielisiä ja tieteellisiä venäjänkielisiä merkintöjä. Tietyissä kappaleissa esiintyy käsinkirjoitettu allekirjoitus Johan Klamas, mikä viittaa suoraan yhteyteen pelastusoperaation järjestäneeseen sukuun, vaikka tätä yhteyttä ei ole muodollisesti todistettu.